Miksaus

Pop -ja hiphop musiikin miksausta! Sun biisi, ammattimainen ja viimeistelty soundi. 

Mitä on miksaus?

Miksaus on kappaleen tekemisen vaihe missä soittimet, lauluraidat ja muut raidat tasapainotetaan keskenään. On hyvin tyypillistä, että miksauksessa raitoihin tulee lisää kirkkautta, leveyttä ja kappale "liimaa" paremmin yhteen. Myös kappale etenee luonnollisesti sen soidessa. 

Nykyisin miksauksen merkitys vaihtelee hyvin paljon ja osassa tapauksissa voidaan puhua jopa ns. tuotannollisesta miksauksesta. Tämä tarkoittaa sitä, että kappaleeseen lisätään tuotannollisia prosessointeja, jotta siitä saataisiin paremman kuuloinen. Miksatessa ei kuitenkaan lisätä uusia instrumentteja tai tehdä laulun viritystä tai eli nämä ovat tuotannollisia asioita, joihin täytyy pureutua ennen miksauksen aloittamista.

Pähkinänkuoressa
  • Tasapainotetaan raidat keskenään
  • Varmistetaan, että kappale etenee sujuvasti
  • Lisätään kaikua ja syvyyttä
  • Parannetaan soundia!
  • Tehdään soundimaailmasta selkeämpi
Nainen kuuntelemassa miksausta kuulokkeilla

Miksaus voi tehdä eron hitin ja hudin välillä

Vaikka musiikin tekeminen kotona ja treenikämpillä on äärimmäisen helppoa, voi sen vieminen maaliin hyvän kuuloisena pakettina olla äärimmäisen hankalaa. Ammattilainen kokemuksen myötä tietää miltä eri elementtien ja kappaleen miksaus täytyy kuulostaa. Työkalupakista löytyy myös runsas valikoima työkaluja, joilla voi pureutua monipuolisesti eri ongelmiin.

Hyvää ääntä voi kuvailla esimerkiksi seuraavalla tavalla. Tavallinen tallaaja harvemmin kuulee tai kiinnittää huomiota, jos jokin asia on hyvin. Siinä vaiheessa kun jotain on kuitenkin huonosti, se on häiritsevä tekijä ja kappaleen kuuntelu saattaa loppua siihen paikkaan. Kappaleen kuuntelijan ei myöskään pitäisi joutua keskittymään kappaleessa oleviin elementteihin, vaan näiden pitäisi olla riittävissä määrin esillä! Näistä syistä miksaus voi todella tehdä eron hitin ja hudin välillä. Ei ole yhtään tavatonta, että soundin parantuessa myös striimimäärät kasvavat.

Arvioita

Heikki tarjosi erittäin ammattitaitoisen tuotanto-, miksaus- ja masterointipalvelun. Olin äänittänyt biisin pohjaraidat kotona ja tarvitsin apua soundien hiomisessa ja jälkituotannossa. Mulla oli aika tarkat toiveet biisini tuotannon monien yksityiskohtien suhteen, joita Heikki kuunteli ja toteutti uskollisesti, mutta huomautti myös aina, jos jonkin kohdan voisi tehdä paremmin. Laulutuotannossa tehtiin paljon lisäraitoja, jotta dynamiikka korostuisi oikealla tavalla, ja näistä saaduista ohjeista tulee olemaan paljon hyötyä ihan omissakin tuotannoissa. Mulla oli ensin epäilykseni täysin etänä tehtävästä jälkituotannosta, mutta nyt uskon että lopputulos on paras mitä kotistudiovarustuksellani olisi tällä budjetilla voinut saada aikaan.Suosittelen lämpimästi!
Onni Päivänen 
Aivan mahtavaa ja joustavaa palvelua! Helppo työskennellä ja omat mielipiteet ja ajatukset otetaan huomioon erittäin hyvin! Tää on loistava mesta kun tarvitset äänityksiä tai miksaus- ja masterointipalveluita!
Fabolous! Ja hermot kesti ensikertalaista hyvin :)
Heikki Vihersalo vproaudiolta on miksauksen ja masteroinnin tulen-, jään- ja pesunkestävä ammattimies.
Samuli Koivulahti 

Portfolio

Hinnasto

Miksaus

Täydellinen paketti kun sinulla on kaikki raidat siistitty ja valmiina miksattavaksi

Pitää sisällään seuraavat:

  • Miksattu versio kappaleesta
  • Instrumentaaliversio
  • Taustanauha livesoittoa varten
alk. 200€ +alv. 24%
/ kappale

Miksaus + editti

Kun tarvitset raidoille siistimistä ja jälkikäsittely (esim laulujen viritys)

Pitää sisällään seuraavat:

  • Miksattu versio kappaleesta
  • Instrumentaaliversio
  • Taustanauha livesoittoa varten
  • Lauluraitojen ja muiden instrumenttien editointi
alk. 350€ +alv. 24%
/ kappale
Oletko yksityishenkilö?

Tarjoan yksityishenkilöille ja indie-artisteille palvelut 24% edullisemmin eli teoriassa saat arvonlisäveron verran alennusta!

Tehdäänkö musiikkia yhdessä?

Ota yhteyttä
Pidetään yhteyttä!
Copyright 2021 © All rights Reserved.
Käytän tällä verkkosivustolla evästeitä palvelukokemuksen parantamiseksi. Käyttämällä tätä verkkosivustoa, kävijä hyväksyy evästeiden käytön.