Musiikin stem-masterointi

Asiakaskokemus on kaikki kaikessa ja siksi näillä luvuilla on merkitystä.


Teknologian kehityksen myötä kappaleiden tekeminen ei vaadi enää huippupuitteita vaan kappaleita tehdään monesti kotistudioissa, biisileireillä ja reissun päällä. Tästä syystä kappale voi olla tuotettu kokonaisuudessaan läppärillä kuulokkeiden kanssa. Joskus jopa tiukalla aikataululla.

Stem-masterointi sopii loistavasti kun haluat täyden varmuuden siitä, että kappaleesi kuulostavat ammattimaiselta kaikissa ympäristöissä. Kaikki työskentely-ympäristöt eivät ole optimeja ja joskus asioita joutuu tekemään nopealla aikataululla. Ulkopuolisen näkemys voi tässä kohdin olla hyvinkin arvokasta.

Moderni keino kappaleen viimeistelyyn.
Ei pelkästään soundin parannusta.

Tiesitkö, että masterointi on paljon muutakin kuin pelkkää soundin parannusta tai tarkistusta? Prosessiin liittyy myös metatietojen, levykuvien (DDP) sekä muiden formaattien luominen. Käytännössä masteroinnissa kappale tai levy valmistellaan julkaisua varten ja monistetaan tarvittaviin formaatteihin.

Masteroinnissa voidaan tehdä seuraavat:

  • WAV-muotoinen stereomasteri
  • DDP-levykuva (veloituksetta yli 2 kappaleen tilauksissa)
  • MP3-versiot kappaleista
  • Metatietojen ja ISRC-koodin lisääminen
  • Vinyylimasterointi (+25€)

Mikä ihmeen stem-masterointi?

Stem-masterointi poikkeaa tavallisesta stereomasteroinnista siten, että masteroijalle lähetetään kappale jo valmiiksi miksatuissa osissa (rummut, vokaalit, syntikat jne.). Voi olla myös suotavaa eritellä laulujen efektit sekä lauluryhmä toisistaan, jolloin myös kaiun tasoihin ja muihin prosessointeihin voidaan vaikuttaa syvemmin. Lopputulema on, että lähetettävä raitamäärä koostuu 4-8 stereoraidasta, joista varmistetaan, että kaikki kuulostaa hyvältä ja mahdollisesti viedään kappaletta soundillisesti vielä eteenpäin.

Stem-masteroinnilla voidaan vaikuttaa syvemmin lopulliseen soundiin sekä korjata mahdollisia virheitä paremmin kuin perinteisessä masteroinnissa.

Näytteet

Nico Patrick Uskalla

Yhteistuotanto, miksaus, masterointi

Henrikki Sex on the Beach

Yhteistuotanto, miksaus, masterointi

Jelou Marimekko

Yhteistuotanto, miksaus, masterointi

Asiakaspalaute

Client Logo

Heikki tarjosi erittäin ammattitaitoisen tuotanto-, miksaus- ja masterointipalvelun. Olin äänittänyt biisin pohjaraidat kotona ja tarvitsin apua soundien hiomisessa ja jälkituotannossa. Mulla oli aika tarkat toiveet biisini tuotannon monien yksityiskohtien suhteen...

Client Logo

Aivan mahtavaa ja joustavaa palvelua! Helppo työskennellä ja omat mielipiteet ja ajatukset otetaan huomioon erittäin hyvin! Tää on loistava mesta kun tarvitset äänityksiä tai miksaus- ja masterointipalveluita!

Client Logo

Oli ilo olla Heikille ns. vaikea asiakas. Annoin hänelle laajaan stemmamasterointiin melkein puoli vuotta työn alla olleen kappaleen jonka kanssa itse olin aivan jumissa. Heikki sai puhallettua biisiin uutta eloa ja saan sen vihdoinkin julkaisukelpoiseksi! Kiitos 👍

Client Logo

Fabolous! Ja hermot kesti ensikertalaista hyvin 🙂

Client Logo

Heikki Vihersalo vproaudiolta on miksauksen ja masteroinnin tulen-, jään- ja pesunkestävä ammattimies.

Palveluihini luottavat myös

vihersalo-profilevihersalo-mikki
Biisintekijän paras kaveri

Mun nimi on Heikki Vihersalo ja toimin musiikkialan ammattilaisena vproaudio toiminimen kautta. Olen erikoistunut pop -ja hiphop musiikin tuotantoon, miksaukseen ja masterointiin. Ison osan ajasta autan muita musiikintekijöitä ja tuotantotiimejä saavuttamaan paremman soundisia äänitteitä toimimalla osana heidän tiimiä.

Korostan työskentelyssäni rehellisyyttä, rentoa ja energistä ilmapiiriä sekä annan aina 110% jokaiselle projektille, jonka parissa työskentelen. Pidän siitä kun saan kasvaa yhdessä musiikintekijän kanssa ja olla aidosti hänen apunaan.

Muutama fakta

Projektin kulku

Tarjouspyyntö

Tavoitteiden läpikäynti

Ensimmäisenä on tärkeää käydä läpi tavoitteet ja mitä biisille todellisuudessa täytyy tehdä. Tavoite voi olla niinkin yksinkertainen, että tehdään biisistä paremman kuuloinen tai jos tarve sen vaatii, voimme pureutua myös tuotannollisiin tai miksauksen ongelmiin. Tässä vaiheessa on myös tärkeää selvittää olemmeko samalla aaltopituudella lopputuloksen suhteen.

Tehdään timanttia!

Kappaleen masterointi

Kun tavoitteet on käyty läpi, voimme aloittaa kappaleen masteroinnin. Tarvittaessa saatan pyytää sinulta muutoksia esimerkiksi kappaleen balansseihin. Muista! Biisi tehdään yhteistyössä loppuun.

Masterointi valmis

Palautekierrokset

Kun masterointi on valmis, saat siitä linkin kuuntelua varten. Tässä kohin voit pyytää muutoksia tai jos kappale kuulostaa sinun valmiilta, niin vapautan tiedostot latausta varten.

Kappale valmis

Mitä seuraavaksi?

Kappale on nyt valmis julkaistavaksi. Voimme tässä yhteydessä käydä lyhyen 15min palaverin miten kappale julkaistaan oikeaoppisesti ja mitä tulisi ottaa huomioon.

Hinnoittelu

Edit

Sinkkujulkaisut

Alk.
100
+ alv. 24%

Levyjulkaissut

Alk.
730
+ alv. 24%
Edit

Sinkkujulkaisut

Alk.
124
sis. alv. 24%

Levyjulkaissut

Alk.
905
sis. alv. 24%
Tehdäänkö biisistäsi hitti ?